Yläkoulun koulukuraattorina toimii Tiina Heikkinen. Kuraattorin tavoittaa Wilman kautta sekä puhelimitse numerosta 040 1846 641. Kuraattorin vastaanotto toimii pääasiassa ajanvarauksella.
Koulukuraattorin tehtävänä on tukea opiskelijoiden hyvinvointia. Koulukuraattorin puoleen voi kääntyä erilaisissa omaan elämään liittyvissä haasteissa.
Tilanteet voivat liittyä esimerkiksi
opiskeluvaikeuksiin, motivaatioon tai poissaoloihin
ihmissuhteisiin
kotiasioihin
itsetuntoon
mielialaan
päihteisiin
erilaisiin kriisitilanteisiin
Tapaamisissa koulukuraattori keskustelee ja työskentelee opiskelijan kanssa kahden kesken. Käynneillä kartoitetaan ja arvioidaan opiskelijan kokonaistilannetta. Tapaamisten aikana opiskelijaa tuetaan tilanteesta eteenpäin pääsemisessä. Yhdessä opiskelijan kanssa etsitään ratkaisuja ja suunnitellaan tukitoimenpiteitä, jotka auttaisivat häntä parhaalla mahdollisella tavalla. Kuraattori ohjaa opiskelijan tarvittaessa muiden palveluiden piiriin toimien linkkinä oppilaitoksen ja eri yhteistyötahojen välillä. Koulukuraattori tekee yhteistyötä opiskelijan antaman suostumuksen puitteissa ja lain edellyttämällä tavalla huoltajien, koulun henkilökunnan sekä tarvittaessa koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Keskustelut koulukuraattorin kanssa ovat luottamuksellisia ja vapaaehtoisia. Koulukuraattori pitää asiakasrekisteriä.
Kuraattoriin voi ottaa yhteyttä Wilman kautta, puhelimitse, tekstiviestillä tai varata ajan suoraan kuraattorilta.
Koulukuraattori
Tiina Heikkinen
p. 040 1846 641
[email protected]
Julkisesti, opettajille, opiskelijoille, henkilökunnalle, huoltajille ja johtokunnalle