Hakeminen Muhoksen kunnan järjestämään koululaisten iltapäivätoimintaan lv 2026–2027 alkaa pe 27.3. klo 8.00 ja päättyy 5.4. klo 24.00

Muhoksen kunta järjestää Perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Toiminta on tarkoitettu kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien (3–9 lk) oppilaskohtaista tukea saaville lapsille kunnan päättämässä laajuudessa. Iltapäivätoimintaa järjestetään koulun arkityöpäivinä (ma - pe) klo 12.00–17.00. Toimintaa ei järjestetä, jos koulu päättää tehdä lauantaityöpäivän korvatakseen sillä jonkin arkipäivän. Kyseisenä korvattuna arkipäivänä ei toimintaa ole. Loma-aikoina ei ole toimintaa. Linkki Muhoksen kunnan iltapäivätoiminnan verkkosivuille, josta löytyy päivitetty toimintasuunnitelma (Opkaltk 12.2.2026 § 17) 

Aamupäivätoiminta 

Aamupäivätoimintaa Muhoksen kunnassa järjestetään ainoastaan oppilaskohtaista tukea saaville lapsille ja vain heillä on mahdollisuus hakea aamupäivätoimintaan. Aamupäivätoimintaan tehdään oma hakemus samassa sovelluksessa millä haetaan iltapäivätoimintaan. Toiminta on maksullista ja kuukausimaksu on sama riippumatta siitä, osallistuuko lapsi aamupäivätoimintaan vain lyhyeksi ajaksi vai koko toiminta-ajaksi.  

Ryhmät 

Kevään 2026 aikana, hakuajan päätyttyä, opetus- ja kasvatuslautakunta päättää määräajassa saapuneiden hakemusten perusteella mihin kouluihin ryhmät perustetaan lukuvuonna 2026–27.  

Niiltä kouluilta, joihin ei muodostu omaa ryhmää voidaan ottaa lapsia muiden koulujen ryhmiin, jos niissä on vapaita paikkoja. Voimassa olevan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman mukaan: Oppilas voi matkustaa olemassa olevissa koululaiskuljetuksissa toisella koululla toimivaan ryhmään ja hyödyntää mahdollisen koulukuljetusetuutensa näillä matkoilla. Olemassa olevat koululaiskuljetukset ovat myös itse matkat maksavien iltapäivätoimintaan osallistuvien oppilaiden käytettävissä. Iltapäivätoiminnasta ei saa muodostua kuljetuskustannusten lisäystä toimintapaikoille (kouluille). 

Toimintamaksut 

Aamu- ja Iltapäivätoiminta on maksullista kaikille. Toiminnasta lasten huoltajilta perittävät toimintamaksut, kun lapsi on toiminnassa: 

Maksusta peritään puolet, jos ao. toimintaa annetaan enintään 10 päivänä. Maksu voidaan puolittaa esim. kesäkuussa, jolloin kunta ei anna toimintaa kuin alle 10 päivänä. Lapsen toimintaan osallistumismaksua ei puoliteta sillä perusteella, että lapsi osallistuu alle 10 päivänä kuukaudessa toimintaan. 

Jos lapsi ei sairautensa vuoksi voi osallistua toimintaan yli 10 päivänä kyseisen kuukauden aikana, niin maksusta peritään puolet (toimitettava lääkärintodistus johtavalle koulunkäynninohjaajalle). Jos poissaolo toiminnasta jatkuu sairauden perusteella koko kuukauden, maksua ei peritä. Koulujen loma-ajat ja kuukauden pituus (paitsi kesäkuu) eivät pudota maksua. Toimintamaksusta ei myönnetä sisaralennusta eikä maksualennuksia. 

Aamu- tai Iltapäivätoiminnan toimintamaksusta voidaan vapauttaa, jos huoltajan toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Vapautus toimintamaksusta perustuu huoltajan koulutoimistoon toimittamaan voimassa olevaan toimeentulotukipäätökseen tai sosiaalihuollon viranhaltijan lausuntoon. Toimintamaksujen harkinnanvaraisesta perimättä jättämisestä päättää sivistys- ja hyvinvointijohtaja kirjallisen hakemuksen perusteella (Opkaltk 08.02.2023 § 7). 

Irtisanoutuminen toiminnasta tulee aina tehdä kirjallisena johtavalle koulunkäynninohjaajalle. Irtisanoutumisaika on yksi kalenterikuukausi, joka laskutetaan. 

Toimintaan hakeminen ja valinta 

Toimintaan haetaan vain sähköisellä hakulomakkeella. Hakuaika alkaa perjantaina 27.3.2026 klo 8.00 ja päättyy sunnuntaina 5.4.2026 klo 24.00. Hakemus on sitova. Ennen 27.3.2026 klo 8.00 alkavaa hakuaikaa tulleita hakemuksia ei hyväksytä lukuvuodelle 2026–2027. 

Linkki Muhoksen kunnan verkkosivuille, jossa voi täyttää sähköisen hakulomakkeen. 

Mikäli hakijoita iltapäivätoimintaan on enemmän kuin ryhmään / ryhmiin mahtuu (15 lasta / ohjaaja), niin valinta suoritetaan hakuaikana saapuneiden hakemusten saapumisjärjestyksessä. 

Hakuajan päättymisen 5.4.2026 jälkeen saapuneet hakemukset huomioidaan ja paikkoja myönnetään, mikäli perustetuissa ryhmissä on tilaa. 

Toimintaan valitsemisesta ilmoitetaan huoltajalle viimeistään kesäkuussa. 

Lisätietoja: 

johtava koulunkäynninohjaaja / aamu- ja iltapäivätoiminnan esihenkilö Sari Karjalainen p. 044 4970 456 (klo 9–12) tai [email protected]